keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Sämpylöitä ja raparperipiirakkaa

Tämä olikin jo kolmas pohja, johon lähipäivinä testaan raparperipiirakkaa.
Tämä oli myös hyvä, kaikki olleet.
Olen tenhnyt sen myös toscapiirakan pohjaan ja piimäpohjaan.
Tulee todella kuohkeat ja maukkaat piirakat.


Tämänpäiväiseen sain ohjeen Katjan blogista Päivänpesän elämää.
Kiitos, tästä tuli myöskin hyvää.
Itse en saanut tätä kohoamaan, vaan se juoksi uuniin karkuun..
Leipojassa varmaan vika ja leivinjauhetta vähän hörähtänyt;)

Maku kuitenkin korvaa ulkonäön!
Lisukkeeksi meillä syödään aina itsetehtyä vaniljakastiketta.
Tässä ohje, jos joku ei vielä itse ole tehnyt.
Suuremmassa perheessä ainakin tulee paljon edullisemmaksi, kuin valmis kastike=)


  1,2L täysmaitoa
  1-2 munaa ( Maun mukaan, maistuu vähän läpi, jos laittaa liikaa)
  5 rkl perunajauhoa
  n.1dl    Sokeria , maun mukaan.
  3 tl vaniljasokeria ( jossa siis aitoa vaniljaa seassa)

Kattilaan ja hellalle, ei tarvitse kuin sekoittaa vispilällä,
kun kuplahtaa, on valmis.
Sekoittamisessa menee tovi, mutta on sen arvoista.

Ps. Tätä voi soveltaa niin, että laittaa perunajauhoa pari lusikkaa enemmän, niin saa herkullista kiisseliä.
Mansikkahilloa kylyksille=)


                                               
                                          Sämpylöiden teosta myös nautittiin ja herkuteltiin lasten kanssa. Kotisämpylöissä on kyllä ihan oma makunsa..
                                                              

4 kommenttia:

Anastasia kirjoitti...

Nami, nami. Varmasti ihanan maistuvia. :P

Liisa kirjoitti...

Voi voi kun on taas herkkua tarjolla, nam!

Aliisa kirjoitti...

Nam! Meilläkin tehdään waniljakastike itse, litran maidosta riittää useammallekin herkkusuulle, ei tarvitse pihistellä. Mukavaa viikon jatkoa!

Anskuliini kirjoitti...

Tuhannet kiitokset tuosta tunnustuksesta ja kauniista sanoistasi <3 Tuli todella hyvä mieli, pelasti tämän päivän :) Ja ihania herkkuja olet leiponut! Meillä leivotaan usein sämpylöitä, kotitekoiset on niiiin hyviä!