sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tulin kurkistamaan, hipsin hiljaa paikalleni..


Vapisevin sormin hapuilen sanoja..
Sanoja, jotka jotain merkitsisi.
Sanoja, jotka pysäyttäisi ehkä juuri sinut lukemaan ajatuksiani.
On niin vaikeaa löytää oikeat sanat,
ne sanat jotka tarttuu, sanat jotka pysäyttää.
Sanat jotka merkitsee.
Merkitsee edes jotain.


Uskaltauduin tarttumaan näppikseen,
vaikka hurjasti sitä jännitän.
Uskaltauduin sukeltamaan blogien maailmaan pelkäämättä että ne nielevät minut.


Teitä on niin paljon. Niin paljon kaunista. Niin paljon erilaista.
Niin paljon asiaa, kevyttä ja painavampaa.
Pinnallisempaa ja joskus niin koskettavaa.


On haastavaa pitää pää ja sydän kylmänä niin monen oikean ihmisen ja tarinan koskettaessa niin läheltä ja kuitenkin äärettömän kaukaa.


Pitää oma elämä yksityisenä ja kuitenkin jakaa itsestään jotain muille.
Tuntui kuin blogimaailma olisi imaissut minut.
Samalla kun blogimaailma läheni minua aste asteelta enemmän,
hävisi pieniä osia muusta, oikeasta elämästä.

Katson lapsen mittaisin askelin päivän kerrallaan.

Mitä Sydämen kodissa sitten on tapahtunut?
Ihan arkisia askareita.

Ihailtu kesätaivasta..
 ..Syysmyrskyjä..


 ..Talvista maisemaa..

..Iltahämärän väriloistoa..


....Syksyn ihmeitä...



Hulluteltu


 Kun ei lunta tullut ajoissa, niin kekseliäinhän tietää kuinka se talvi luodaan itse.


Puuhasteltu on ulkona..

..Ja sisällä..




Valmistauduttu rientoihin..Jotkut meistä tyylillä ;)

Huomattu arjen pieniä kauniita asioita..





...Juhlittu..




Lämmitelty kylmenevinä päivinä nuotiolla....


.. ja lähekkäin...

Leivottu hurjana. Piirakoita, pizzoja, kakkuja, keksejä... Ja tietenkin viimeisimpänä joulutorttuja ja pipareita.
 

Ja nyt, niinkuin jokainen teistä: Valmistaudutaan joulun odotukseen ♥

 Toiselle höyhenkranssille tuli joulustressi.. Valkoisia höyheniä ostoslistalla ;)

 Mitähän luukun takaa huomenna löytyy. Tule joulu kultainen ♥
Kun kynnys on nyt ylitetty ja kohta enteriä napattava, luulenpa että palaan taas.
Seuraavaksi jouluisissa merkeissä.
Hou hou, nauttikaa elämästä ♥

6 kommenttia:

Aurora kirjoitti...

Mukavia kuulumisia sieltä teidän suunnalta. Piti vähän käyä kurkkiin aiempia postauksia, että muistin kuka blogi-ihminen täällä sydämen kodissa asusteleekaan. :) Oikein Mukavaa joulunalusaikaa teille.

Katja kirjoitti...

Tervetuloa takaisin :)

Irmastiina kirjoitti...

Mukavaa, että palasit!

Liisa kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta :) mukavaa että palasit:)

Janica kirjoitti...

Niin tosi mukavaa, että palasit. Mukavaa joulunodotusta!

Onnenkyynel kirjoitti...

Tulipa mukava mieli. Kiitos teille kun tulette vielä kurkkaamaan, vaikka tarkoitukseni oli jättää koko homma. Niin sitä vaan rakkaudesta kaikkeen kauniiseen vetäydyin kolostani takaisin joukkoonne. Kiitos kauniista sanoista.